Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vares ja popkornit...

Tänään aamu alkoi erityisen hyvin kun laitoin vaa'an päälle ja astuin rohkein mielin tarkistaakseni tämän päivän lukemat, vaaka näytti että olisin yhdessä vuorokaudessa keventynyt melkein 3kiloa. Ymmärsin kuitenkin välittömästi totuuden enkä jäänyt pitkäksi aikaa tuudittautumaan itsepetokseen. Olin kai astunut vaa'alle hieman liian hätäisesti ja toinen kerta toden sanoi kun paino oli vähentynyt kokonaiset 500g.Ihan tyytyväinen olin lukemaan sillä illalla oli hieman vaikeuksia pysytellä erossa jääkaapista, mutta pystyin kuitenkin siihen, jesh.. Tänään oli kyllä vaikeampaa, varsinkin kun me mentiin tänään katsomaan Vares. Leffa oli ok. mutta hieman häiritsi se oma tottumus mässytellä leffan ohella. Olin valmiiksi päättänyt että popkornia saan syödä, sillä laihdutus kerho painonvartia on joskus sen listannut ok. ruokiin ja siihen päätin tänään uskoa. Harmikseni aviopuoliso oli kuitenkin päätynyt karkkihyllyille ja hänen lopetettuaan en voinut vastustaa kiusausta lopuista karkeista ja niin ne osui ja upposivat jännärin ohella. Hieman nyt harmittaa mut iltaa on vielä jäljellä ja aioin olla terveellinen loppu illan. Nyt täytyy alkaa meditoida motivaatioita ja päämääriä niin reittikin alkaa varmistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti